torstai 13. joulukuuta 2012


13.12.2012
Ihka ensimmäinen Kalakoulun YMPE-blogikirjoitus käsittelee meille niin sopivasti saaristossa toimimisen työssäoppimisjaksoa Holman saarella! Tämä olkoon vasta alkusoittoa jatkolle! Lukuiloa! :) 
 
TYÖSSÄOPPIMINEN HOLMASSA

Lokakuu 2012

 
Maanantaina lähdettiin kimppakyydillä Turusta kohti Kasnäsin lauttarantaa :)






Kyllä me sitten lopulta oltiin iltapäivällä jo saavuttu Holmaan ja saatu pieni esittelykierros. 
Meille tarjottiin erittäin viihtyisä pieni asumus jossa majailimme koko jakson ajan. Ja päästiin saunomaan ihan milloin huvitti :)
Ensimmäisenä työpäivänä lähdettiin aamulla työpaikkaohjaajan veneellä Kasnäsiin tulevalle työmaalle. Ensin meille esiteltiin kunnostettava alue ja keskusteltiin mitä alueelle on tarkoitus tehdä, miksi ja miten.
Sitten aloitettiin työt repimällä vanhaa lammasaitaa alueen laidoilta irti, siimaleikurilla raivattiin melko tiheään kasvanutta kaislaa ja muuta kasvustoa, sekä moottorisahattiin alueen reunoilta kuolleita ja huonokuntoisia puita, lähinnä todella kummallisen käyriä ja sotkuisia katajia.

Tarkoituksena oli saada vanha umpeenkasvanut laidunalue jälleen käyttöön lampaille laidunnettavaksi.



Kokonainen työpäivä vierähti siinä työn touhussa ja samaa rataa jatkettiin suurimman osan koko työssäoppimisjaksosta ja tulostakin saatiin mukavasti. Työtehtäviin kuului myös työssäoppimisohjaajan lampaiden ruokkiminen ja pariin otteeseen myös punnitsimme niitä, ja valittiin mitkä niistä viedään Kemiönsaareen teuraaksi.    
Muutamat sateiset päivät lämmiteltiin sisällä mökissä ja lueskeltiin erilaisia lehtisiä ja kirjoja kestävästä kehityksestä, lampaidenhoidosta ja muista saaristoelämää suuresti koskevista aiheista.


Näkymä Mökin ikkunasta.
Saarella on myös kaksi todella miellyttävää luontopolkua joissa huomaa paljon merkkejä jääkaudesta, ja huomaa kyllä, että on saaristossa. Näkymät korkeimmasta kohdasta ovat todellakin näkemisen arvoiset, pisti vaan miettimään että on meille siunaantunut upea kotimaa ja sen saaristo. Matkan varrella saattoi hiljaa kävellessään tavata kolme lehmää jotka elelevät lokoisasti Holman rantaniityillä syöden ja piehtaroiden.

Lehmiä tavattiin myös, kun yhtenä työpäivänä lähdettiin saaristomeren kansallispuiston työntekijöiden kanssa hakemaan työpaikkaohjaajamme lehmiä, sekä Vänön saaressa asustavien lampaita, jotka olivat olleet eräällä saarella koko kesän.


Vänön laiturissa.

Vänön lampaat lautassa.



 
Työpaikkaohjaajamme lehmät.
 
Kaikenlaista sekalaista hommaa tuli tehtyä. Suolattiin lampaannahkoja, etsittiin karanneita lampaita, hoidettiin ohjaajan vanhempien pihaa ja kasvimaita, nostettiin perunoita, haravoitiin, siivottiin, irrotettiin nauloja vanhoista laudoista, joita aiotaan käyttää uuden lehmäaitauksen tekoon ja rakennettiin lammasaitaa.

Koko homman yhteenveto olisi kyllä se, että Holma on erittäin kaunis, pieni ja idyllinen saari jonka ihmiset ja eläimet ovat mitä mainiointa sakkia. Ja mitä töihin tulee Holmassa ei pääse pitkästymään - paitsi ehkä sateisina ja tuulisina päivinä :D

 
Astutusvaljaiden asentelua :)


 
Holmassa pyöri kolme kissaa, tässä niistä yksi :)
 
Maisemaa :)
Keltainen talo taustalla on asumus, jossa on kolme vuokrattavaa majoituspaikkaa.

Kuvat ja teksti: Moona Nurminen YMPE10Shoitajat

 

1 kommentti: