Matkamme Isokarin majakkasaareen alkoi Uudestakaupungista, josta meidän oli määrä saada venekyyti.
Kävelimme pitkin venesatamaa oikeaa venettä etsien, kunnes meitä jo huudeltiin
ja kyseltiin, olimmeko varanneet matkan Isokarille. Veneen kapteenina ja myös oppaanamme toimi erä- ja luonto-opas Kari Laaksonen eli siis
Isokarin Kari.
Astuimme veneeseen, joka oli merivartioston vanha vene, mutta erittäin siisti ja hyväkuntoinen siitä huolimatta. Aloitimme matkamme kohti Isokaria. Sää oli erinomainen ja taivas miltei pilvetön, tuultakaan ei ollut nimeksikään. Mietin ennen matkaa, tuleekohan veneessä kylmä ohuella takilla ja farkuilla, mutta johtuen hyvästä säästä ja myös istumapaikkavalinnastani, tuuli ei päässyt paljoa puhaltamaan, kylmyydestä ei ollut tietoakaan.
Matka sujui
ripeästi, tai sitten se vain tuntui siltä. Bongailimme pienillä saarilla ja
kareilla olevia lintuja ja ihmettelimme merimetsojen autioittamaa saarta, jonka puut olivat kuihtuneet rangoiksi, ja
nautimme tietenkin auringonpaisteesta.
Isokarin
laituriin saavuttuamme huomasimme sitä ympäröivällä allonmurtajalla jotain veikeää. Aallonmurtajalla eleli paljon
riskilöitä, joita kiikaroimme; ne olivat hauskannäköisiä, hieman pingviiniä
muistuttavia lintuja.
Astuimme
maihin ja kokoonnuimme laiturin lähellä olevalle opastaululle. Oppaamme kertoi
saaresta yleisesti, sen historiasta ja luotsitoiminnasta, jolla on saarella
pitkät perinteet. Saarella on vielä nykyäänkin toimiva luotsiasema.
Tarinoinnin
jälkeen oli aikomus suunnata saaren luontopoluille, joihon olin tietenkin
valinnut huonoimmat mahdolliset kengät, ehkä sandaalit olisivat olleet vielä
huonommat J. Onneksi en ainakaan astunut käärmeen päälle, joita oppaamme
sanoi saarella olevan paljon.
Luontopolku
alkoi kallioisesta maastosta, mutta vaihtui nopeasti lehtomaiseksi. Seuraamme
liittyi myös oppaan oma koira nimeltä Repe, joka osoittautui erittäin
ystävälliseksi ja leikkisäksi kaveriksi, ja se kulkikin koko loppuretken
mukanamme.
Tutkimme
luontopolkua kulkiessamme erilaisia kasveja ja bongailimme lintuja ja ihailimme
tietysti maisemia ja luontoa ylipäätään. Polun
varrella oli useita pieniä lammikoita, joissa oppaamme mukaan asusti paljon
sammakoita. Repe tykkäsi käydä niissä myös aktiivisesti kahlaamassa, jonka
jälkeen sitä ei kyllä mielellään rapsutellut vähään aikaan J.
Lammikoiden
lähellä oli myös saaren ainoa pieni järvi, joka oli paljolti kaislojen
ympäröimä. Mietin olisikohan siellä kalaa, mutta ei minulla olisi ollut aikaa
jäädä sinne virveliä heittelemään, enkä sitä paitsi ollut ottanut sitä
mukaankaan.
Järven
jälkeen pysähdyimme ketomaiselle läntille pihamaan läheisyyteen tutkimaan
kasveja. Siellä kasvoi paljon hienoja
keto-orvokkeja, mutta myös muita mielenkiitoisia kasveja.
Ihailimme
pihamaata hetken ja oppaamme kertoi päärakennuksen historiasta; se oli ollut luotsien eräänlainen majapaikka ennen vanhaan. Oppaamme
kysyi, haluisimmeko pitää taukoa välissä ennen kuin jatkaisimme kohti retken kohokohtaa
eli Isokarin majakkaa, mutta emme tunteneet aihetta tauolle, vaan lähdimme majakalle
päin.
Majakalle
johti kivinen polku, jolla näkyi oppamme mukaan usein käärmeitä. Tällä kertaa
niitä ei tosin näkynyt ollenkaan, liekö syynä sitten meistä aiheutunut kova
meteli, koska emme törmänneet käärmeisiin muutenkaan kertaakaan koko reissun
aikana.
Majakan
juurella oli taas ketomaista aluetta, jossa kasvoi paljon ketonoidanlukkoja. Se on kyllä vaatimattoman näköinen kasvi, mutta eräät olivat kyllä siitä kovin innoissaan. Ihmettelimme niitä hetkisen ja muutamaa muuta kasvia myös,
jonka jälkeen pidimme pienen tauon ennen majakkaan nousua ja otimme myös
ryhmäkuvan.
Tauon
jälkeen astuimme sisään majakkaan. Majakassa oli hämärää ja silmän kesti tottua
hetken, ennen kuin näimme mitään auringonpaisteesta tultuammme. Oppaamme kertoi majakan historiasta, jonka jälkeen lähdimme kiipeämään rappusia
ylöspäin.
Matkan
varrella ylöspäin oli vanhoja esineitä ja laitteita näytillä. En ollut kaikista
laitteista aivan varma, mitä ne olivat, mutta littyivät varmaan entisajan
majakassa työskentelyyn. Ylimmässä
kerroksessa ennen majakan linssistöä oli vanhoja esineitä esillä ja myös
vieraskirja, johon laitoimme nimemme.
Oppaamme
sanoi, ettei linssistöä usein pääse katsomaan, mutta tällä kertaa meitä
lykästi. Linssistölle majakan harjalle pääsi pienestä luukusta, joka oli
todella ahdas, en suosittelisi sitä isoille ihmisille ollenkaan J.
Luukusta
ahtauduttuamme eteemme aukesivat mahtavat maisemat, olimmehan melkein 50 metrin
korkeudessa. Saari näkyi kokonaisuudessaan, myös satama, josta olimme
lähteneet.
Oppaamme
kertoi ylhäällä myös linssin toiminnasta ja sen historiasta, mutta linssi
itsessään oli jo hieno näky.
Aikamme
maisemia katseltuamme lähdimme takaisin alaspäin. Reitti alaspäin tuntui
tietenkin paljon kevyemmältä, joskaan majakan harjan luukusta ei ollut yhtään
helpompaa ahtautua. Majakan
jälkeen suuntasimme vielä rantaan ihailemaan maisemia ja kävimme
päärakennuksessa kahvilla tai teellä ja kakulla, jotkut ostivat tuliaisiakin.
Matkalla
takaisin satamalle törmäsimme vielä armeijan vanhaa tykkiin, onhan saarella
pitkä armeijahistoria. Satamassa
tiirailimme hetken riskilöitä kunnes astuimme veneeseen ja lähdimme takaisin
mantereelle päin.
Matkalla olin erittäin
tyytyväinen päivään. Retki oli mielestäni hyvin onnistunut, ja Isokari luontoineen
ja historioineen mielenkiintoinen ja hieno paikka. Mietin, että pitäisi ehkä
joskus tulla vielä käymään siellä uudestaankin, jos vaikka ehtisin silloin
kalastellakin J.
Teksti ja
kuvat: Teemu Kosunen, luonto- ja ympäristöala, ympäristönhoitaja
Kahvilla,teellä ja kakulla,kyllä siellä myös ruokaa ois saanut,ja olutta,lonkeroa.minä ainakin juon lonkeroa kun sinne asti pääsen,ja grillaan makkaraa,ja olen teltasa yötä
VastaaPoista