HELMIKUU 2013
Neljä viikkoa hevosmetsurina Seilissä
En ollut aikaisemmin ollut Seilissä saati Nauvossa. Yleensäkin saaristo oli kohtuullisen tuntematon paikka minulle. Oma metsurinkokemus rajoittui yksittäisiin puun kaatoihin, moottorisaha oli sentään ehtinyt tulla tutuksi.
Se miksi lähdin hevosmetsurin oppiin saaristoon, johtui kiinnostuksesta juuri hevosten käyttöön ja metsurin työhön, sekä houkutus tutustua saaristoon hieman paremmin. Lisäksi valintaani vaikutti perimä. Isäni ja molemmat isoisäni ovat aikoinaan metsätöitä tehneet ja opettajani Helenan ylistävä puhe kyseisestä työssäoppimispaikasta sai minut vakuuttuneeksi, että tämä on minulle sopiva työssäoppimispaikka.
Ensimmäisenä päivänä lähdin aamulla aikaisin asuntolasta Saariston rengastietä pitkin ja yhden lossikyydin kautta Nauvon kirkonkylään. Sieltä pääsin yhteysaluksella Seilin saareen, joka on tunnettu synkästä historiastaan. Siellä tapasin Peterin, joka toimi työpaikkaohjaajanani. Hän esitteli minulle saaren ja entisen sairaalarakennuksen, joka nykyään kuuluu Turun yliopistolle ja toimii Saaristomeren tutkimuslaitoksena. Majoituin tutkimuslaitoksen tiloihin työharjoittelun ajaksi.
Paraisten ja Nauvon välinen lossiyhteys tuli työharjoittelun aikana tutuksi
Seilin ja Nauvon välillä kulkevan yhteysaluksen kulkureitti
Aloitus on aina vaikeaa, mutta kun pääsee varsinaiseen työntekoon kiinni niin pikkuhiljaa se alkaa sujumaan. Pyrin jatkuvasti pohtimaan keinoja joilla pystyisin parantamaan omaa työtehokkuuttani. Sain Peteriltä lainaksi ensimmäisellä viikolla ”How to fell a tree” – kirjan, mistä sain hyviä ja selkeitä neuvoja puiden kaatamiseen. Lisäksi henkilökohtainen opastus sekä Peteriltä ja Miikalta, joka oli Seilissä puolet työssäoppimisajastani, ja oma motivoituneisuus takasi loistavan oppimisympäristön.
Töitä tehtiin pääasiassa aamuhämärästä iltahämärään, eli noin yhdeksän tuntia päivässä. Maanantai ja perjantai olivat lyhyempiä päiviä, koska Nauvon ja Seilin välillä kulkeva yhteysalus saapui Seiliin maanantaisin hieman ennen klo 9.00 ja lähti perjantaisin klo 13.00.
Työtä tehtiin myös säästä riippumatta. Ensimmäinen viikko oli kylmin ja lämpötila pysytteli – 10 asteessa. Töissä se ei haitannut muulloin kuin tauoilla, ainoastaan iltaisin tuli paleltua hieman enemmän. Pääasiassa sää oli suotuisa, mutta sattui mukaan myös päivä mikä alkoi satamalla jäätä, mikä muuttui lumisateeksi ja iltapäivällä vielä pelkäksi vesisateeksi. Päivän päätteeksi ei löytynyt yhtään kuivaa vaatekappaletta. Ilta menikin vaatteita kuivatellessa ja seuraavana päivänä sai mennä töihin vielä hieman kosteissa vaatteissa.
Ruokaa piti varata aina vähintään viikoksi kerrallaan. Osa hankkimistani elintarvikkeistani säilyi hyvin koko työssäoppimisajan, kun osalla (pääasiassa leivät) säilyvyys oli juuri yhden viikon. Kahden ensimmäisen viikonlopun jälkeen toin suurimman osan ruokatarvikkeista saarelle ja heikommin säilyviä hankin aina saarelle paluuta edeltävänä päivänä.
Hevoset olivat saarella pari viikkoa, minkä jälkeen niiden hommat olivat siltä erää valmiit ja ne vietiin muualle suorittamaan puunajoa. Sinä aikana opin valjastamaan hevoset ja sain seurata työskentelyä hevosten kanssa. Voin sanoa, että se oli hyvin vakuuttavan näköistä. Hevoset jaksoivat ja pärjäsivät hyvin vaikeammassakin maastossa.
Aamun ensimmäinen hakekuorma
Tarmo ja Terttu talvilaitumella
Useamman kerran onnistuin kaatamaan puun konkeloon, eli puun toista puuta vasten. Sain hyvän opastuksen puun irrottamiseksi konkelosta. Siitä oli apua, sillä useimmat näistä epäonnistuneista kaadoista osuivat samaan puuhun. Pääasiassa kaadot kuitenkin sujuivat hyvin. Ainoastaan muutaman kerran puu kaatui väärään suuntaan ja nämä olivat kaikki onneksi pienempiä puita.
Oikeaoppinen ketjun teroittaminen vaati hieman enemmän aikaa, yhden piloille menneen teräketjun ja muutaman katkenneen viilan.
Vaarallisin tilanne työharjoittelun aikana tapahtui kolmannella viikolla. Syy siihen johtui että olin tottunut kaadossa katsomaan muita puita ja katsoin ensin maanpinnalta lähteviä puiden runkoja ja sen jälkeen niiden latvoja. Pyrin valitsemaan helpoimman ja muutenkin järkevimmän suunnan. Totesin että puun vieressä on isompi aukea mihin on hyvä tehdä kaato. En kuitenkaan huomannut että kyseisellä aukealla kulki sähkölinja. Sahasin puun ja se kaatui suoraan sitä päin. Onneksi ainoastaan puun latva osui linjoille. Hetken aikaa ihmettelin miksi puu yllättäen iski kipinöitä, mutta sekunti sen jälkeen muistin sen sähkölinjan, mistä Peter oli minua aikaisemmin samalla viikolla muistuttanut. En voinut muuta kuin katsoa, kun linjat heiluivat ja iskivät kipinöitä.
Kokonaisuutena sain paljon hyvää oppia ja kokemusta puiden kaatamisesta, metsurin hommista, luonnosta, saaristosta ja hevosista ja elämästä yleensä. Omana heikkoutena työssä oli vääränlaiset työasennot ja niin sanotusti turhan työn tekeminen, mikä jäi eniten harmittamaan. Erittäin hieno ja arvokas kokemus ja sopiva juuri ympäristönhoitajaksi opiskelevalle.
Teksti ja kuvat: Timo Rinne, YMPE12S hoitajat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti